Näin jännän unen.
Olin lähdössä muutaman tutun kanssa lomamatkalle. Sattuneiden tapahtumien seurauksena matkakumppanini pelastuivat mutta minä jäin turmabussiin. Pääni oli ehjä ja pystyin huutamaan ruttaantuneen bussin sisältä tutuilleni, lähes koko loppukroppani oli jauhelihaa. Kun pelastajat sitten saapuivat, oli minut kaavittava bussin rakenteista. Silloin minä sitten kuolin.
Varmaan moni on kuullut ja lukenut siitä, miten monet uskovat tai ainakin haluavat uskoa, että kuolleen ihmisen sielu ei heti katoa minne sitten meneekään. Vaan sillä on mahdollisuus käydä rakkaittensa luona jättämässä hyvästit. Ja että nämä haamuhavainnot ja muut oudot ilmiöt jonkun tärkeän ihmisen kuollessa eivät olisikaan pelkkää surun ja stressin aiheuttamaa harhaa.
En tosiaankaan tiedä uskonko itse sellaiseen, mutta unessani näin kävi.
Nämä jäljelle jääneet matkustajat siirtyivät toiseen bussiin jossa oli väljää. Tässä uudessa bussissa oli eräs ennen minulle tärkeä ihminen. Ja ehkä alitajuntaisesti vieläkin tärkeä. Minun on pitänyt pyytää häneltä anteeksi jo muutaman vuoden ajan, mutta en uskalla. Unessa kuitenkin pyysin, ja saimme vanhat asiat sovittua. Niin helpottunut olo vaikka se vain uni olikin.
Eräs nykyinen ystäväni kysyi minulta bussissa, että tulenko lauantaina hänen juhliinsa. Sanoin etten voi koska olen kuollut ja että kohta minun on lähdettävä. Hän alkoi huutamaan ja haukkumaan minua. Siksi että en voinut mennä känyisiin ryyppäjäisiinsä koska olin sattunut kuolemaan aiemmin!
Unessa tapahtui vaikka mitä muutakin, mutta en jaksa kaikkea kirjoittaa.
Nyt vaan rupesi ajattelemaan erilailla ilmiöitä joita itselle ja tutuille on käynyt läheisen kuollessa. Kyllä, typerimmässäkin unessa on aina jotain miettimisen aihetta.
Plus sisäistin taas kerran, että anteeksipyyntö ei ole ainakaan pahasta. Se on vaan niin vaikea sana.
Kohta menen amiskalle kurssille jatkamaan unosiani, umf. Mielummin olisin töissä mutta kai tämän jaksaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti