Tajusin tänään että olen asunut jo yli kaksi vuotta yksin.
Tottakai rottapojat ovat olleet mukana pian vuoden, mutta.
Ei kyllä ole kertaakaan ollut oikeasti ikävä porukoille takaisin. Nykyään tulee isäpuolenkin kanssa juttuun kun ei tarvitse asua siellä. Äitin kanssa, noh.. Välillä tulee toimeen ja 90 % ajasta ei :D
Jos joku kysyy että onko ikävä sitä kun sai eteensä valmiin ruuan joka päivä, niin ei ole. Äitin pöperöt eivät maistuneet yleensä miltään muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ja pidän ruuanlaitosta.
Laskujen maksun voisin siirtää jollekulle muulle kyllä, mutta olen silti paremmissa varoissa nyt kun porukoilla asuessa vaikka olenkin köyhä anus. Ei ollut viikkorahoja eikä rahaa hyvistä koetuloksista eikä mitään muita vastaavia.
Ei, en väitä että olisi ollut huonot olot. Vaikka vähän vitutti kun oli vaihtoehtona asua kolmen lapsen kanssa samassa huoneessa tai yläkerrassa jossa ei ollut lämmitystä ja viimakin kävi sisään mukavasti kun kaapinoven avatessa näki ulos :c
Yhden talven ajan elin pienen siirreltävän öljypatterin kanssa sulatellen sen päällä meikkivoiteen jäästä aamuisin, kunnes seuraavana syksynä muutin omaan kotiin.
Mielestäni en ollut lainkaan liian nuori muuttamaan yksin vaikka moni sitä kauhistelikin. Muuttavathan monet paljon nuorempinakin jo. Elossa ollaan, no worries. :3
Muutin ekasta poikamiesboksistani vuoden jälkeen muutamastakin syystä. Nyt asun kaupungin vuokrakämpässä, eipähän tarvitse sietää vuokranantajia.
Seuraavana varmaan kohteena joko kotikaupunki Jyväskylä, tai joku mukava rivaripätkä täältä. Riippuu mistä saa duunia (:
Sitten kun on tilaa ja rahaa ja oma pihaläntti niin minulle tulee koire♥ Se on maailman paras koire.
Eipä muuta, kunhan piti päästä avautumaan hieman kahden vuoden yksinäisyydestä jota en kuitenkaan vaihtaisi mihinkään. Näillä näkymin ei ole tulossa tilanteeseen muutosta, ja näin onkin ihan hyvä (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti