Eilen minusta tuli maailman onnellisin naisenalku. Näin pikkusiskoni ja entisen äitipuoleni ekaa kertaa pariin vuoteen ♥♥♥
Asemalle dallaillessa olin vielä suhtkoht coolisti, siskon ja H:n kun näin niin riensin halaamaan.
Sitten tulivat taikasanat H:n suusta; "Saako nyt jo itkee?"
Järkyttävä itkuparku ja tiukka hali.
Olivat päivän mun luona, leikittiin ja syötiin ja touhuttiin (: sisko oli kyllä aivan saatanan äänekäs, mun kämpästä kun ei yleensä kuulu pihaustakaan niin nyt koko päivän hirvee kiljunta ja rääkyminen ja purpatus :D
Kovin tyhjä oli kämppä kun sitten käppäilin asemalta kotiin takaisin. Itkuahan siinä tuli tuherrettua kotimatkallakin :F
Nyt vaan H yrittää saada minut väleihin minun ja siskoni isän kanssa. Ja minun pitäisi ruveta selvittelemään yli neljänkymmenen vuoden takaisia juttuja muutamankin ihmisen toiveesta. Ne kyllä haluaisinkin selvittää, mutta tuhoaisin välini moneen edes yrittämällä. Jokuhan ihmisen ajaa salailuun, taustalla tuskin on mitään kovin kaunista jos vuosikaudet peittelee totuutta. En halua tehdä likaista hommaa kaikkien puolesta kun en ole suoraan asianomainen.
Mutta, nyt pitää iloita pitkän tauon jälkeen näkemisestä. Aivan oli kuin ei olisi taukoa ollutkaan, heti tuli läheinen olo eikä mitää viitteitäkään vierastamisesta. Kuitenkin H tässä välissä erosi isästäni, meni naimisiin uuden miehen kanssa ja muutti omakotitaloon eri paikkakunnalle. Koko elämäntilanne muuttunut. Ja olenkin onnellinen kun tajusi erota isästäni, H ansaitsee paljon parempaa! Kuten siskonikin tietysti.
Tuntuu kyllä vaan omalla tavallaan pahalta kun siskoni on kuin minä pienenä, aivan samoja piirteitä niin ulkonäössä kuin käytöksessäkin. Minäkin olin joskus tuollainen pitkätukkainen tirppa, joka söi yhtä pientä ruoka-annosta tunnin, pyöri sukkahoususillaan lattialla kuin hyrrä ja kävi aina säännöllisesti isin luona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti