sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Hopittia

Tänään oli leffapäivä tyttöjen kanssa! Kaksi Hobittia katsottiin, kohtahan viimeinen tulee jo teattereihin woohoooo. Aika turhan hyvää leffaa.
Ostettiin vähän juustoja ja mätettiin hirveä ähky. Oli savujuustoa, kunnon goudaa, ritaria, auraa, port salutia jonka hienoa nimeä en muista, eri tuorejuustoja, päärynää, viikunaa, suolakeksejä ja viinirypäleitä ja niin. Lenkillä leffojen välissä vähän, sitten vaaleaa glögiä ja lakujäätölöö. Lievä turvotus päällä.


Stupid sexy Thorin.


Makes me moist.

Sitten väninän aika. Taas olen saanut todistaa tätä aina niin mukavaa ilmiötä, kun aloittaa parisuhteen / vakavamman säädön / säädön ylipäätään, alkaa yhtäkkiä miehiä kiinnostamaan jännästikummasti. Ei sillä että edes harkitsisin muita mutta vituttelee silti. On vähän totuttelua siihen ettei voikkaan tehdä enää ihan mitä mieleen juolahtaa, kuitenkin tietyllä tasolla aika estotonta eloa ollut muutama vuosi. Kai on aika edes vähän aikuistua ja sitoutua jollain tasolla, ajelehtiminen riittäkööt. 
Alan elämään keskiluokan unelmaa tässä, työpaikka on ja lemmikkejä, mieheke, sauvakävelysauvat, neulontapuikot, tuulipuvun housuissa heijastimet ja lenkkikengissä nastat. Mummoontumista tämä ehkä lähimpänä on. 
Sain tänään silti kuulla että olen niin siisti tyyppi että minuun halutaan tutustua :D röhönauru pääsi. Kyllähän statustaan voi tottakai aina pönkittää vanhempien nolisernujen seuralla, mikä minä olen tuomitsemaan. Harmi vaan, ettei minusta kyllä tule kenenkään itsetunnonkohottajaa, sowwyy. Nyt alan kömpimään petiin ja laitan kellon soimaan aikaisin. Pistän paistin uuniin, väsään muussin, soitan miehekkeelle ja isken kylmän sandelsin kouraan kunhan saapuu. Niin minä vietän isänpäivää. Papoille laitan viestit ja ukille sytytän kynttilän, korkeintaan.

Kauniita painajamaisseja!


maanantai 20. lokakuuta 2014

Isin tyttö

Viikonloppu oli tunnerikas ja hullu.
Lähdettiin miehekkeen kanssa Kouvolaan katsomaan mun pikkuisen siskon balettiesitystä, aika ylpee sai olla. Tuollanen eskari-ikänen tirppana niin keskittyneesti lavalla, voi että :D Meidän armas isäkin oli siellä, tuli hakemaan siskon luokseen. Ei oltu muutamaan vuoteen nähty eikä kommunikoitu mitenkään. En kuitenkaan läväyttänyt lättyyn vaikka mieli olis tehny. Loppujen lopuksi aika neutraali suhtautuminen kyseiseen ihmiseen, ei kuulu mun elämään enää.

Kouvolasta päätettiin jatkaa Kotkaan yökyläilemään. Oltiin ison talon herroja koska isäntäväki oli muilla mailla, sauna teki aika tosi hyvää ja lämmin lonkero. Miehekkeen pikkuvelikin tuli pyörähtämään pari kertaa, leffaa katottiin elokuvahuoneessa ja löhöttiin.

Heräsin tässä joku aika sitten, iltavuoro odottelis. Kirjelappu pöydällä ja miehen tuoksu tyynyssä, taidan olla aika helvetin onnellinen. T: Lälly-Luna.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Ja taaaaaas...

Nimittäin pitkän pitkä tauko. Laiska mikä laiska.
On tapahtunut kaikkea jänskää ja hullua, lounli wulf on saatu kesytettyä ehkäpä. Tai sanottaisiinko näin, että on joutunut kesyttämään eri lailla villin yksilön ja kesyyntynyt itse siinä samassa. Eli parisuhteessa elän ensimmäistä kertaa useaan vuoteen, muutama tovi mennyt lähinnä parissa suhteessa kun ollut vähän joka puolelle säätöä ja monta rautaa tulessa samaan aikaan. Siis ihan avoimesti, en ole antanut olettaa mitään uskollisuutta tai omistautumista koska olen vain pitänyt hauskaa. En ota vastuuta väärinkäsityksistä hihi. Sowwy boys, hauskanpito on ohi nyt.
Kävi näin, löytyi lähempää kuin olisin voinut koskaan kuvitella. Ulkoisesti täydellinen yksilö, lyhyiden miesten 'fetissi' siirtyköön jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Ihmeellinen juttu kyllä, kuinka olenkaan haalinut kaikki pätkät tahtomattani. Tuota naamaa kehtaa kyllä katsella. Ei sillä että rumia katselisinkaan, mutta ihan tavallisen näköisiä ukkoja on tullut kelpuutettua välillä. Vaikken mikään kaunotar ole niin tiedän osaavani olla näyttävä, ja tahtoisin jonkinmoisen ulkoisen balanssin kuitenkin, pahoittelen pinnallisuutta mutta niin se vaan menee yleensä. Ulkonäkö nyt vaan on ensimmäinen asia jonka toisessa näkee. Sisäisestikään ei ole valittamista löytynyt vielä, aika kummaa. Normaalisti alkaa verenpaine nousemaan miehen kuin miehen kanssa parin päivän jälkeen. Tosin alussahan tässä ollaan. Etäsuhteiden iänikuisena puolestapuhujana voin kyllä sanoa että kyllä lähisuhteet silti ovat parempia tietyllä tasolla, parasta kun voi nukkua lähes joka yö toisen kainalossa. Huomenna taas tuskaa nousta lämpöisen peiton alta toisen jäädessä tuhisemaan.

Olen myöskin suorittanut onnistuneen rotta-adoption, Peksu-herra sai pappakaveri Jonen. Oli muuten Pekonilla syntymäpäiväkin tuossa viime viikolla. Herrat nukkuvat vierekkäin ja sukivat toisiaan, oi autuutta.
Eilen kävin maalla mujuttamassa koiria, tuli myös miehekkeen kanssa saunottua kunnon ulkosaunassa. Käytiinpä lauantaina uimassakin vielä.

Lullu edelleen poistaa typerät kommentit, älkää edes jaksako. Tämä on periaatteessa päiväkirja netissä koska en ole kertonut kuin kahdelle tutulle Uitetusta rotasta, hekin entiseen elämään kuuluvia, siksi täältä ei nyt vaan löydy mitään mielenkiintoista. Jos kaipaisin huomiota niin tekisin jotain aivan muuta.

Tsau, tiskiaika.

maanantai 25. elokuuta 2014

I'm free like a flying demon

Taas tapahtunut kaikkea hubaa!

Perjantaina lähden etuajassa töistä, loikkaan junaan ja itken siellä onnesta, kuivaan kasvoni ja korjaan meikkini ja yritän pysyä pöksyissäni. Sillä minua odottaa We Love the 90's Festival ja E-Type!!! Oh my fucking fuck.
Näen rakasta serkkuani ja Diuhia ja ehkä erästä miestsättiläistä, saas nähdä. On jo niin hirmuinen ikävä kyseisiä naisia. Ja muuta mökkiporukkaa myös, tahtoisin sen viikonlopun takaisin.
Serkun luo Vihtiin yöksi, Taistelu-Jaska Hoodz.
Kerrankin pitkät vapaat, viisi (4,75) päivää, kaikki irti vaan ennen 9 päivän työputkea.


Nopeet lasit.


Olin tuossa viikko sitten bailaamassa ja saatoin pienimuotoisesti saada huomiota alaikäisiltä pojilta mutta ei kai se ole väärin? Jos ei sakkolihaa ollut? Eikä pientä pusuttelua varmaan lasketa. Oli vähän morkkis mutta se meni nopeasti ohi. Ihan kivaa että on edes jossain ikäluokassa kuumaa kamaa, köh. Niin mahtava ilta kaikin puolin kuitenkin ettei harmittele.

Olen nyt yrittänyt tolkuttaa armaalle britti"miehelleni" totuutta ja haukkua kaikin mahdollisin kauniin sanoin ja sanakääntein, mutta koska olen niin ihana niin eihän minusta voi päästää irti. Erehdyin mainitsemaan yrittäväni nalkittaa erästä tsättiläistä ja siitähän se ilo irtosi. Nalkittaa voi olla väärä sana tähän mutten keksinyt parempaakaan. On kyllä aika kuuma nallukka kyseinen mies, mikähän lie saliyanarifetissi on iskenyt. Tosin viimeisin kontakti oli muuten vaan unelmakroppainen koska kiipeily ym hullut harrastukset. Kai pidän ihmisistä joilla on itsekuria minunkin edestäni t: löysä läski.

On kyllä kumma, että olen tässä kuitenkin muutaman vuoden ollut sinkkuna, erittäin hiljaista. Kunnes olen iskenyt silmäni johonkuhun, heti tulisi kyrpää ja kosintaa ovista ja ikkunoista. Sitten menee säätö puihin eikä ketään enää kiinnosta koska eivät tietenkään tahdo olla kakkosvaihtoehtoja. Kunnes taas isken silmäni johonkuhun, olisivatkin valmiita yrittämään. Sense? Makes none.
Ei sillä että olisin sinkkuelämästä heti luopumassa, sinkkukinkku henkeen ja vereen.




tiistai 5. elokuuta 2014

Oh fug.

Pitkän tauon jälkeen tulen taas avautumaan.

Olen likainen. Ja se on aika helvetin hauskaa!
Ellen olisi järkevä niin olisin myös korviani myöten ihastunut, onneksi tunteiden kontrollointi on yksi niistä jutuista jotka handlaan nykyään aika hyvin. Mutta tekee iloiseksi se, että sai huomata joidenkin ihmisten vielä jaksavan kiinnostaa. On jo turtunut tasapaksuihin miehiin jotka takertuvat heti kun vähän hymyilee. Erilaiset elämäntilanteet ja välimatkat vaan kun ovat yleensä ongelma, ei edes ala ajattelemaan mitään sen kummempaa vaikka kuinka tekisi mieli. Pitää kai sitä jotain olla mitä miettiä yksin petiin kömpiessään. Ja aika saalis olikin, *drool*.

Häissä tuli käytyä tosiaan ja ehkä vähän tehtyä jotain jännää. Ei tainnut jäädä keneltäkään huomaamatta etten saanut silmiäni irti koko illan aikana. Sulaa vahaa. Tätä käy ehkä kerran viiteen vuoteen. Avec taisi jäädä vähän taka-alalle hihih. Tuli niin kuningasolo että jopa kaltaiseni itsetunnoton kurapersevätys teki suoran ehdotuksen ja punoi kankeaakin kankeamman juonen sivullisten saamikseksi pois jaloista, ja se kannatti. Mitä hävittävää? Jos olisi tullut kieltävä vastaus niin olisin silti ollut iloinen, nyt tuli tuplavoitto. Ylitin itseni ja aion jatkaa samalla tiellä. Mitä hauskaa sinkkuilussa on jos ei käytä riippumattomuutta ja vapautta hyväkseen? Ei sillä että kenestäkään aikoisin riippuvainen olla, mutta jos joskus saan nalkkiin noin komean ja mielenkiintoisen, kypsän miehen niin ei tosiaan tee mieli juoksennella kylillä tätäkään vähää.
Onko jotain henkisen kasvamisen merkkejä näkyvissä? On tässä muutama vuosi tullut oltua sinkkuna, rupeaa jo oppimaan tuntemaan itsensä. Mikäs sen parempi lähtökohta aloittaa toiseen tutustuminen ja oppiminen sitä kautta? Saas nähdä. Rima on aika korkealla, mutta minkäs sille voi. Kun kerran saa noin laadukasta lihaa niin ei ole helppoa tyytyä vähempään.

Töissä olin pelkkää hymyä vaikka olikin ihan haistavittupäivä, kolme lavaa kuormaa jätetty iltavuorolaiselle kun ei yleensä ehdi tehdä edes perushommia loppuun. Ei tuntunut missään :) Pomo oli kuin perseelle ammuttu karhu kun en purkanut kuormaa vaan tein omia hommia, jäin sitten vähän ilmaisiin ylitöihin ja jelpin lavan loppuun omatoimisesti kun pomo lähti koisimaan. Pitäsi varmaan saada vähän useammin jos vaikutus on tämä.

Lullu kuittaa ja lähtee lenkille, tsauuuu.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Deer diarrhea, long time no see.

Eipä ole jaksanut tänne tuherrella mitään, onko sillä väliä, ei.

Eilen tosiaan kotiuduin miitistä, oli aika erilainen viikonloppu! Mökki oli ihan upeamahtava ja reissu meni kaikin puolin hyvin. Sai saunoa ja rillata ja kaikilla kärähti nahkakin. Terveisin Nuuskis-Luna. Ilmiselvä Nuuskamuikkunen kuoriutui kun nenä paloi kirkuvanpunaiseksi, epämuotonenä mahdollisti tämän. Olin myös Tuppuraisen Allu, Rölli-Luna, kun tulin saunasta. Itsetuntoa kohottavaa :D oli meillä myös Karhukoplalainen. Pirikiikarirajat. Yhdellä paloivat varpaanvälitkin, en ymmärrä kuinka mahdollista.
Käytiin Riihivuoren laella maisemoimassa ja nautittiin kelistä. Ja alkoholista.
Oli mukavaa kun ei tarvinnut yrittää olla nättinä tai mitään, ilman meikkiä viipotin menemään haisevana ympäriinsä läskit löllyen.
Koko ajan oli vaan taustalla paha olo ja jotenkin eksynyt, sain kauan odotetun kirjeen perjantaina postissa ja menin avaamaan sen sitten tietenkin. No, olen siis osittain oululainen :F saa kyllä sulatella hetken uutta tietoa. En kai koskaan tule saamaan juuristani selvää tämän enempää, tätäkin sai odottaa aika kauan. Toisaalta sillä ei ole väliä, vain tulevaisuus merkitsee. Mutta kun.
Näytin siis taas parhaat puoleni kun murehdin koko ajan :DFADSDFF eristäydyn ikiajoiksi.

Tatuoinnin otin tiistaina, ihan hyvin on parantunut vaikka ottikin damagea reissussa. Vähän pisti vituttamaankin, ei se kipu vaan se jos tatuointi menee pilalle. Mutta hyvin tämä näyttää voivan. Olen erittäin tyytyväinen kuvaan, parhaan kaverin eli alakerran naapurin ex-avoukko sketsasi aivan superupean elukan (: olisin varmaan saanut tatuoinnin halvemmalla mutta päädyin uuteen studioon, komea ja mukava tatuoijamiekkonen joka työskentelee toisen tatuoijan (joka teki minun ekan tatuointini) ja lisäksi valokuvaajan kanssa samassa studiossa. Viikon päästä menen käymään taas studiolla, ottaa kuvat parantuneesta ja laittaa varjostuksia lisää jos tahdon. Oli kyllä aika tuskaisaa tuo kyljen nakuttaminen, ihan oikeasti tuntui jo jossain. Mutta oli se sen arvoista prkl. Varsinkin kun niin syötävän komea mies, *drool*.


Tässä todella hyvä biisi.



Luna kuittaa ja menee rasvaamaan tatuointia ja auringonpolttamia.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Himmailua

I'm waiting for the night to fall, I know that it will save us all
When everything's dark, keeps us from the stark reality

I'm waiting for the night to fall, when everything is bearable
And there in the still all that you feel is tranquillity

There is a sound in the calm, someone is coming to harm
I press my hands to my ears, it's easier here just to forget fear

And when I squinted the world seemed rose-tinted
And angels appeared to descend
To my surprise with half-closed eyes
Things looked even better than when they were opened

Been waiting for the night to fall, I knew that it would save us all
Now everything's dark, keeps us from the stark reality

Been waiting for the night to fall, now everything is bearable
And here in the still all that you feel is tranquillity

---

Nyt vasta rakastuin tähän coverointiin, Ghostin versioon Depeche Moden biisusta Waiting for the night. Taas on niin paha maailma että pitää lohduttautua tietynlaisella musiikilla. Kyllä kuvottaa koko ihmiskunta, maapallon syöpä.
Tänään pitäisi vielä lähteä ulos ihmisten keskuuteen, heittämään gigantin ukkoja hiirellä päähän. Syö pattereita järkyttävää vauhtia.

Tuli sitten irkkailtua taas yöhön, kai jotain neljän aikaan kävin nukkumaan. Kasin maita heräsin ihan suht pirteänä, unenlahjat on kyllä taas jotain niin upeaa. Mutta kuka nyt joutaa nukkumaan kun voi vaihtoehtoisesti kuunnella musiikkia ja maata paskaisessa kämpässä nälissään! Piti saada tänään koira hoitoon mutta ei tuo yksi taaskaan pidä pienimpiäkään lupauksiaan. Ainakin tiedän millainen ihminen en halua koskaan olla. Kunnon kärttyperseaamu mutta vitutteleehan se elämä välillä. Tässä ollut kivaa liian monta päivää putkeen, olen lähes asunut alakerrassa.
Kohta kun jaksan keittää kaffet niin elämä hymyilee! Voisikin riipaista parvekekahvit, on aika mukava auringonpaiste (: kyllä elämä on parasta!

Ja vähänkö ilahduin kun sain tässä viime viikolla kamun mullanvaihtoon!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Nyt ne sitten alko, vapaat!

Ihunaa :33
Kolme päivää vapaata, maanantaina tuplapalkkapäivä ja sit taas kaks vapaata. Ei mitään tekemistä ja kuolen tylsyyteen mut eipähän tarvi olla töissä. Piti kai lähtee Hellsinki - Nummela -seutuville mutta yritän säästää tatskaan. Sain sille piirtäjän lähempää ku kuvittelinkaan! Ja vielä huippuhyvän (: Luna be so happy! Eka palkka meneekin lähinnä siihen, toka palkka menee mökkireissuun. Mutta on sen arvosta. Saas nähhä tuleeko mulle viikonloppuna vieras, yks mökkiläisistä.
Vähän sellanen fiilinki että vois käydä kaivamassa grillin esiin. Ainakin kiskoo jäätölöö turpaan parvekkeella (: mahtava keli! Lenkille vois kipasta aamukaffen jälkeen, nukuttikin pitkästä aikaa hyvin. Ollaan työkaverin kaa ihmeellisiä tän unen kaa kyllä :D molemmilla oli huono jakso, se kyllä sai tenoxit apuun mut mulla autto stressin poistuminen vapaitten merkeissä.
Eilen oli puhelinhaastattelu pomolla ja mulla, viikon päästä tuleekin sit kuvaaja. Taas mun naama on kaikkialla :D onneks vaan verkossa tällä kertaa. Vituttaa lehtijutut ja haastattelut, en osaa sanoo koskaan mitään järkevää ja kuvien ottaminen on ehkä maailman eniten perseestä. Hirvittävät omtskut on mun juttu. Mut pomolle hyvää mainosta ni ymmärtäähän sen.
Kunnon puheribalehehkutus.
Ja hehkutuksesta puheenollen, Papaganda pt 2 tuli jeejeee <3 maanantaina kiidin koneelle heti kun töistä ennätin ja selasin pitkin Noiseyta ja stalkkasin Ghostin ja The Nameless Ghoulsin sivuja koko perkeleen ajan ja sieltä se sitten illasta putkahtikin :3 Tobben pylly <3
En nyt tiiä miten ottaa niitä juttuja koskien henkilöä Emeritus III. Mun mielestä Emeritus II oli ihan hyvä 'päivitys', ensimmäinen näytti vähän höpsöltä :D tämä on just täydellinen. Ette pilaa Papaa nyt sathanas. Kyse on isosta asiasta, mun päiväunien kohteesta. En kyllä nuku päikkäreitä noin koskaan mut.

Luna kiittää keskijakauksen kera ja menee kahvia keittämään kauralimpun kylkeen.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Tonari no Totoro ♥

Vaikka Totoro ei olekaan lempileffani Miyazakin tai ylipäätään Ghiblin tuotannosta, en voinut olla rakastumatta tähän huppariin♥
Ilmiselvä Totoron haukotus -hubbari! Niin lämpöistä fleeceä, ja kynsitaskut ja kaikki vermekset. Turha kysyä ostinko sen viimeisillä rahoillani. Onneksi kaverin omistama liike niin sain vähän armoa :D ostin myös mukavat paksut säärystimet näin kevään kunniaksi.





Tänään sain haettua pakettiautomaatista viimeinkin salaisen laatikon (ja huijattua melkein äitiä, paketithan tosiaan tulevat automaattiin maanalaisia tunneleita pitkin (feissarimokat ftw)). Mökkireissulle jotain pientä kivaa, tirsk tyrsk.

Saan ehkä ensi viikonlopuksi seuraa jee! Elämäni valon ja yksinäisten iltojeni inspiraation♥

Mutta ensi viikonloppua edeltää eräs suuri tapahtuma, nimittäin PAPAGANDA PART 2!!! Oumaigaaad en malta odottaa ;____; Olen ihan kikseissäölfjwhifbwi

Hyvästi.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Elämä on pitkä puutelista

Vituttaa olla köyhä. Mutta arvostaa sitten sitä osittaista palkkaa joka tulee pian! Siis 15. päivä jeejee.
Vapaaviikonloppu tuntuu niin luxxxukselta nykyään, koko päivän vaan maannut alasti sohvalla ja tehnyt mureketta ja muussia. Kohta siivoan elukan häkin ja ehkä vastaanotan yövieraan sitten myöhemmin.
Tylsä elämä, ei oikein mitään kerrottavaa, mutta musta tuntuu että tästä olemattomasta elämästä on tulossa sosiaalisempaa. Olen nyt tarkoituksella lähtenyt mukavuusalueen ulkopuolelle, halannut 'vieraita' ihmisiä ja jopa päästänyt kotiini ja antanut leikkiä Peksun kanssa. Tänäänkin siis uusi koetus jos nyt on yöksi tulossa. Kuulostaa varmaan ihan täysipäiselle touhulle, mutta eristäytyminen vaikuttaa niin kaikkeen. Ilman työpaikkaa olisin varmaan kohta jossain laitoksessa (:D), äiti on ollut ihan helisemässä mun kanssa. Järkyttävä suojeluvietti (termit hakusessa) omaa kotia ja lemmikkiä sekä omaa henkilökohtaista tilaa kohtaan.
Huvittavinta kaikessa on se, että torstaina minulla oli aivan helvetin hauskaa kun olin ihmisten kanssa täällä. Vaikka olenkin vähän ehkä sosiaalisesti rajoittunut. Mikä siinä sitten saatana on, että pitää aina vaan yksin nyhjätä.

Ensi kuun mökkireissu saa luvan olla mahtava. Muurame vapiskoon! Yksi jo perui, muttei tullut yllätyksenä. Aina joku jää pois jos yhtään isompi porukka, luonnonlaki. Kyllä siihen joku tilalle saadaan.
Kuumottelee ihan vitusti.

Luna kuittaa ja hyökkää tuon paskahännän häkin kimppuun, siivousta aina vaan.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Jyväskyläpalloilua

Eilen ajeltiin äitin kanssa auringon paistaessa Jykylä hoodzeille, auto vaan heilu kun jorattiin ja laulettiin Dingoo. Pandan tehtaalla käytiin hamstraamassa suglaata ja tarjosin äitille safkat näin etukäteissynttärilahjana.
Jäin tänne yöks ja iltapäivällä loikkaan junaan sitten. Voin sanoa suoraan että mikään ei sureta niin paljoa kuin läheisen hätä ja masennusahdistuspaska. Täällä ollaan yritetty miettiä ratkasuja tulevaa varten. Jos ei muu auta niin muutan avuks. Just ku sain palkkatyön :F mutta raha ei kyllä mee näissä asioissa edelle. On ennenkin nähty ettei tästä samasta suosta pääse ihan helpolla, ja mä en ainakaan voi vaan katsoa vierestä kun toinen käpertyy itseinhoon ja erakoituu kokonaan. Minen luovuta.
Mun viimekertanen itkukohtaus tais herättää jotain tunteita :F on tää vaan niin vitullista kun ei oo autoo eikä mitään juna-alennusta, ei talous kestä järjestelmällistä apua.

Muttajoo, ruikuttaja-Luna kuittaa ja tekee parhaansa.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Viineri ja kahvi. Mums.

Heräsin kahden maita yöllä johonkin. Ihmettelin outoa valaistusta ja menin ikkunan ääreen. Piti pari kertaa hieraista simmuja kyllä. Taivas oli aivan punainen ja satoi niin pientä ja tiheää räntätihkua että näytti sumulta. Punaisuus vain voimistui 'sumun' ansiosta ja tunnelma oli kuin Muumipeikosta ja pyrstötähdestä. Aika coolia.
Nyt tuolla tuulee niin saatanasti että oli kyllä työn takana päästä kotiin.

Ja joo, mähän olen yleisesti tunnettu siitä etten kovin pidä lapsista. Mutta kyllä mun sydän vaan niin suli tänään. Olin täyttämässä juomahyllyä kun kuulin pienen  ja värisevän äänen takaani. Käännyin ja edessä seisoi 6-7-vuotias tyttö kyyneleet silmissä. Kysyin, että mikä on hätänä. Tyttö ojensi lapun jossa luki "voisilmäpitko tai rahkapitko" aikuisen käsialalla. Kysyin, että onko hän yksin kaupassa ja sain nyökkäyksen vastaukseksi. Pala kurkussa rupesi sitten selittämään kuinka äiti päästi yksin kauppaan hakemaan pullaa, "mutta kun en löydä kun en vielä osaa lukea". Tuli kyllä sellainen myötätunnon aalto ettei rajaa. Lähdettiin sitten valkkaamaan yhdessä pitkoa ja varmistin että tytöllä oli tarpeeksi rahaa pitkoon ja yhdessä mentiin kassalle asti.
Varmaan merkittävin asiakaspalvelukokemus tähän mennessä :D mummot vaan ruikuttaa kun lempijogurtti puuttuu ja joka toinen etsii suolaa tai hiivaa, mutta tässä saattoi pelastaa ehkä erään ihmistaimen ensimmäisen ikioman kauppareissun.

Pitää kyllä rajottaa vähän, tätä menoa mulle iskee vielä joku lapsirakkaus ja vauvakuume. Ihme lälly-Luna.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Hiiruisia.

Kävin porukoilla Pekonin kanssa viikonloppuna ja paijailin tietysti hauvoja ja hiiruja kanssa. Koirien vieressä nukuin, ehkä parasta ikinä (: Koirakuume nousee vaan.
Paijailin hiirityttöjä ihan tavallisesti kun huomasin Nutussa jotain outoa. Siis jumalauta, onko mitään säälittävämpää kuin karvattomaksi jalostetun hiiren talviturkki :D Oli niin rähjänen otus että nauroin vedet silmissä. Nakki oli myös vähän räjähtäneen näköinen muttei niin huomiotaherättävästi.

Meinasi mennä lauantai pilalle kun sain aamupäivästä tekstiviestin, mutta kaupungilla käynti auttoi. Pikkuveli halusikin Heselle Falloksen sijaan, siellä istuttiin kun äiti lenkkeili dogien kanssa pari tuntia kaupungissa. Meidän landepaukkukoirille tekee ihan hyvää joskus, olivat päässeet tyttölöitäkin tuoksuttelemaan.

Oli kivaa päästä ekaa kertaa joulun jälkeen saunaan, mutta ei kyllä porukoilla kauaa viihdy :D ultimaattinen vitutus hiipii pikkuhiljaa kunnes räjähtelen kaikille kaikesta. Oon kyllä muutenkin ihan kiukkupylly ollut nyt jonkin aikaa :D









Tänään tosiaan eka 'oikea' työpäivä ja heti sain TET-teinejä komenneltaviksi. Mukavia, aika hiljaisia tyyppejä (: Ensi viikolla tulee kuulemma kaksi villiä nuortamiestä, saas nähdä :D Luna-täti pistää ojennukseen. Pitääkin ottaa raippa töihin.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Tanan on muffinssipaiva.

Mitä helvettiä mun lauantaille tapahtuu?! Taas heräsin aikasin ja alotin tosta noin vaan leipomaan. Menin kuitenkin nukkumaan vasta kolmen maita, luulis että olis nukuttanut vähän pidempään.

Mähän olen tunnetusti kokeileva ruuanlaittajaleipuri joka onnistuu sössimään kaiken koska on vaan niin kiva leikkiä taikinoilla ja mausteilla ja varsinkin mun rakkailla elintarvikeväreillä
Tässä siis ihanan suklaakuorrutteiset suklaakoristellut suklaamuffinit joita haukatessa saa järkyttyä sisällöstä :D turkoosia ja vaaleanpunaista ja mustaa taikinaa. Mustan sekaan kaakaujauhoo ja rouhittua suklaata. Maku ihan jees mut aika sienimäinen taikina, huomaa noista leikkelykuvista. Teenkin yleesä sellasia mudcakemaisia kosteita suglaamuffineja. Joihin sitten murisen hiuhiu.


Mums mums. Koskaan ei voi olla liikaa suklaata.



Vaaleanpunamusta versio.



Turkoosia jeeee ♥



Tässä upea yhdistelmä josta kovin paska kuva joka muutenkin kääntyi itsestään.


Leipomisen ohessahan löytyy luppoaikaa ja meitsiet/omtskut ovat parasta ajanvietettä.
Kohta käyn viskaamassa kaverille Oriflamet ja myöhemmin vien pikkuveljen syömään koska synttärit olivat alkuviikosta. Tein kakaroitten kanssa sopimuksen että vien synttäreiden lähellä syömään jonnekkin, leluja en osaa ostaa ja jotenkin niin turhaa edes yrittää. Helpompaa, halvempaa, ja penskoille kiva kun pääsevät huomion keskipisteeksi ilman sisaruksiaan tai äitiä. Ja mä saan hyvää ruokaa kans. Mennään varmaan Fallokseen syömään, joku italialainen rafla.

Kävin muuten kans tossa viikolla työhöntulotarkastuksessa jossa todettiin mun olevan ylipainonen, illalla kävin hesellä sen kunniaksi :3 Vältyin verikokeilta kun räpsyttelin ripsiäni ja näytin itkuiselta. Fysioterapia odottaa kuitenkin.



Fättis-Luna kuittaa.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Lätisen

Ajattelin avautua spaatteleiden kätevyydestä mutten taida jaksaa. Minulle lähetetään Turusta viisi spaattelia (: olen kovin onnellinen, pääsen tönkimään.

Tänään kirjoiteltiin työsoppari ja kaiken maailman salassapitosopimukset ynnä muut mukavat. Joihinkin nettipalveluihin pitäisi kirjautua niin näkee työvuorot ja muut. Myös joku palkkaohjelmahärpäke. Aivan liikaa opeteltavaa! Vasta opettelin Rossumin ihan turhaan :D Ensi viikolla alkaa nettiperehdytys ja omavalvontajärjestelmäjuttujen läpikäynti. Tällä viikolla menen myös parina päivänä kuuteen töihin.. Oh hell no. Mutta tästä se lähtee. Eka 'oikea' työpaikka ;_____; Luna be so happy. Epätodellinen olo.

Eilen lueskelin päättötyötä ja ikävöin aina niin vittumaista kaapeleiden kanssa taistelua. Jopa lämpöreleen näkeminen nosti ikävänkyyneleet simmuihin vaikka se olikin vaikein osa suunnanvaihtokytkennässä räpeltää kontaktoriin pienessä keskuksessa. Tuli ikävä ihania asentajia sairaalalla <3 Ape paistoi meille kotonansa pekonia ja syötti lohikeittoa ja joi kaliaa <3 ja viimeisen päivän kukat, oh, sydämeni sulaa! Oli pakko käydä silittämässä maailman epäergonomisinta työkalupakin kahvaa muistojen ravistellessa sisintäni.
Tulee liian wanha olo kun ajattelee moisia, ei enää koskaan niitä samoja ihmisiä eikä samoja kiireisiä työmaapäiviä (lue: raksan pakoilua) eikä huippuja järkkärikurssipäiviä eikä kaapelin vetoa eikä moottoreiden kanssa taistelua. Nyyh.

Vähänkö pitää nyt kyllä ruveta juoksemaan hotelleissa ja ravinteleissa (Amarillossa drooool) kun saa henkkarialen ja bonukset. Ainakin sitten kun saa ekan palkan huhtikuussa niin pakko juhlistaa jotenkin. Ei ehdi kauaa iloita rahasta ei :D

Hepuloituva Luna kuittaa taas eikä edelleenkään tykkää asiattomista kommenteista vaan poistaa ne. Nöf nöf!

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Ear boosteja

Tänään heräsin kahdeksan maita siihen kun aurinko paistoi silmään <3 niin virkeänä ja pirteänä ja hyväntuulisena ei oo tullu ihan hetkeen herättyä. Kuitenkin nukuin öbaut neljä tuntia viime yönä. Maistoin suussani kanelin ja sain tarmokkuuspuuskan, laitoin pörrösukat jalkaan ja isomummin sydänessun päälle ja rupesin pullantekoon.
Laskiaispullia ja korvapuusteja / kanelikierteitä, vähän levahtivat nimittäin :D tein niin superturpoavan taikinan. Onpahan kuohkeita bullia eikä sellasia joilla voi naputella naulat seinään.
Olen aika ylpeä itsestäni t: hiivataikinoiden teon vihaaja.
Nyt kylmää maitua ja lämmintä bullaa.


keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Aurinko <3

Kevät on täällä!! Kello on yli neljän ja ulkona on valosaa, ei voi olla todellista. Tänään paistanu aurinko ihan täydeltä taivaalta :3 voisin lähes kuolla ilosta. Kuivaa asvalttia <3

Ja näin sivuseikkana taisin vahingossa saada palkkatyön hups.

Käytiin äitin ja muutaman lapsen kanssa kattomassa Onneli ja Anneli ja oli kyllä hyvä lastenleffa pitkästä aikaa. Oon niin täynnä juonettomia paskoja animaatioita jotka vaan toistaa itteään.
Parin tunnin päästä ois lenkille lähtö, olen niin kovin iloinen ja onnellinen tällä hetkellä että kamalasti energiaa.

Linnut laulaa, voisin toitottaa keväästä tähän pari sataa riviä mutten jaksa :D

Kuittaan vaan ja meen parvekkeelle ottamaan aurinkoo.

torstai 20. helmikuuta 2014

Kuuntelen tässä vähän Ghostii vaihteeks

Ja huomenna lähden taas metsän keskelle koiravahdiksi ypöyksin isoon taloon byyy. Kyllä mä selviän. Lähinnä jännittää tuo kohteeseen matkaaminen, en kykene muistamaan millon oisin viimeeks ajanut autoa. Nyt otan porukoitten keltasen paholaisen, Ford Ka:n, lainaan ja hurruutan kauas pois. Tottakai Ghostin levyt mukaan ni menee matka hyvin. Sit perillä vähä kotiteatterista Ghostia ja In Solitudea ja Jess and the Ancient Onesia. Harmi ku alakerran jukeboksista ei oikee löydy paljoo hyviä. Millonkahan kyllästyn tohon Ghostiin, tuskin koskaan hihihuhi.

Oon nähny taas hirveesti unia mun suljetusta huoneesta ja kaikesta oudosta. Ja jääkarhuista jotka panee Kaija Koon Tinakenkätytön soidessa taustalla, se kyllä soi koko unen ajan mut olihan se upeeta nähä unta paneksivista elukoista. Oli unessa lautalla pienoinen kahvila jossa ne valkeat karhut joi mustana kahvia. Ala-astelaulut ♥
Nään tosi paljon lesboilu-unia nykyään, pitää varmaan lähteä naisiin jossain välissä. Ei miesjutuista yleensä tuu mitään ni voishan sitä kokeilla. Haha lulz ei vais, me naiset ollaan ihan kamalia, ei ikinä! Kai se on tää kevät joka herättelee mun uinuvan kieroutuneen seksuaalisuuden talvikohmeestaan. En taida avautua aiheesta.

Oon saanu itteeni vähän enemmän ihmisen mittoihin viime aikoina, en oo kyllä vaa'alle uskaltautunut mutta peili kertoo jotain kun sivuprofiilia kattelee. En oo ihan niin turvonnu pallero ku ennen :D mutta onhan tässä vielä matkaa ihannepainoon, voin sanoo ettei tuu saavutettua tällä itsehillinnällä. Just tuli puhelinsoitto että koiravahdille on ostettu kaapit täyteen nameja. Mielummi oon sokerilla ja rasvalla kyllästetty tyytyväinen pullukka ku laiha ja herkkulakossa. Noitten koirujen kanssa tulee kuitenkin vedettyä armottomat lenkit kun ne on tottunu niin paljoon liikuntaan, energiaa ihan älyttömästi. Ei oo niin huono omatunto sitten :D On tää elämä vaan rankkaa, miks on mahdotonta olla normaalipainonen ja syödä mitä tahtoo ja olla onnellinen. Onneks oon naamasta niin kaunis et hurmaan kaikki vaik painasin 666 kiloo. No ei vais!



Täs mä camihoroilen apinana.

Luna kuittaa ja rupeaa pakkaamaan viikonloppua varten ja antamaan tuhat pusua tuolle paskahännälle kun pitää jättää toinen pitkästä aikaa yksin pariksi päiväksi.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Imelöintiä melkee

Ajattelin ystävänpäivän kunniaks kuvata ton läskin kakkahännän kanssa taidetta.
Tosiaan mun mielestä ystävänpäivä on Suomessa ihan kuraa ja vittua ja perkelettä, kuka on kehannu ees noin vääntää sen joksku ystävänpäiväks prkl. Oon aika kaukana romanttisesta ihmisestä mutta kai nyt vois tollasten 'juhla'päivien tarkotukset edes säästää, pitääkö kaikkee mennä ronkkimaan.
Haistakaa vittu :D 

Muttajoo, kaunis kuvahan tuosta tuli, mä ja Paint ollaan kamuja.
Peksu näytti sille ettei paljoo kehannu turhaan työntää sormia lähelle, vähe murhaava katse.



Peksu ja Luna kuittaa ja rupee kohta siivoomaan häkkiä yhteisvoimin.



tiistai 11. helmikuuta 2014

HAHAA sanoinko jotain, kipeysmussutusta

Menin superajoissa koisimaan, jo ennen kymmentä nukahdin. Vähän särki päätä mutta se ei ole lainkaan epänormaalia. Noh, parin tunnin päästä heräsin siihen kun en saanut ollenkaan ilmaa vedettyä sisään, kurkku oli rutikuiva ja turvoksissa kun en pystynyt hengittämään nenän kautta. Jotenkin sain nieleksittyä ja yritin jatkaa unia, mutta en kyllä usko nukkuneeni silmällistäkään :D
Lopulta neljän maita nappasin särkylääkkeen messiin ja menin keittiöön juomaan vettä kun suussa ei taas liikkunut mikään, aivan rutikuiva. Sain särkylääkkeen alas ja limakalvot lähes henkiin, kun tajusin tukoksen aiheuttajan. Koko vitun kitapurje (lue: yrjölärppä) on turvonnut tukkien melkein koko nielun, roikkuen kurkun puolella. Oksennus meinaa tulla koko ajan :D
Joka paikkaa kolottaa, olen niin varma että pääsen taas tiputukseen tämän johdosta jos kuume rupeaa nousemaan. Ihanaa :C

Isäpuolelta leikattiin yrjölärppä pois kun se temppuili aina, kelpaisi mullekkin. Oikeastaan voisin poistattaa nielusta kaikki perkeleen ulokkeet.



Luna kuittaa ja kysyy että mistä tätä vihreää limaa oikein sikiää.

maanantai 10. helmikuuta 2014

No siis joo. Niin. Siis.

En tiedä taas mistään mitään. Oon nähny niin outoja ja ahistavia unia etten uskalla olla kohta omassa kodissani. Oon taas raapinu itteni verille. Ihan sikakivaa. Ei ahdista eikä vituta lainkaan.

Nyt parin päivän sisään mua on lähestytty muutamalta taholta, vähän oudoissa merkeissä lähinnä. Kuten piikityspyyntö :D Tänään sitten tuli 'käsky' että pitäis nähdä ja jutella asiat halki erään ihmisen kanssa. Mitä jos ei vaan jaksa? Elämä on helpompaa ku on aina itestään. Eikä mein ystävyys enää olis kuitenkaan samanlaista. Kai pitäis oikeesti kattoo peiliin mutta ku ei jaksa. Haha nega-Luna. Johtuu varmaan siitä ku oon näköjään tulossa kipeeks, enhän mä aina näin angstinen oo. Enhän.
Nomut töissä oli kivaa vaikka vähän ärsytti kun sain paljon lisähommaa uuden työntekijän johdosta, mut tietenkin neuvoin niin hyvin ku osasin ja korjailin sen jälkiä. Ei kukaan heti voi osata. Mukavalle tuntu uus miekkonen ja huomenna saan siltä raippaa hihi. Viikot menee tosi nopeesti nykyään. Ja opin koko ajan uutta.

Tosiaan käytiin äitin kanssa lauantaina Matkuksessa shoppaamassa, ostin lautasia ja paistinpannun ja kaikkee tärkeetä ja sit vähän vähemmänkin tärkeetä vähän.
Ja tottakai uus korvahuppari lähti mukaan.
Ja mulla on nykyään otsis.



Väsy-Luna kuittaa ja lähtee koisimaan.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Kaasumaanantai.

Käppäilin töihin eilisaamuna, vastaan tuli nainen joka kompuroi. Saavutti tasapainon mutta mun kohdalla kaatui ihan turvalleen. Kysyin tietysti että onko kunnossa, ettei sattunut pahemmin, olenhan kohtelias ja avulias immeinen. Kuulemma ei sattunut. Sain pidettyä pokan vaikka naista tais hieman aavistuksen hävettää. Kaatuessaan naamalleen perä pystyssä töräytti nimittäin aivan jäätävän pierun. *TUMPS* *prrrööööööttt*. Oon saanu siitä lähin kunnon naurukohtauksia, miettikää sitä näkyä ku käännytte huolestuneena kattomaan kaatuvaa ihmistä ja se pierasee naamaa kohen samalla hetkellä. Eisssaaaatana.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Ohmyhgawd muistoja.

Tongin tänään laatikoita, löysin wanhoja ystäväni-kirjoja ym ihanaa. Vähän jos huvitti.
Muistoja ala-asteelta lähtien. Todisteita teiniangstista ja ties mistä elämään kuuluvista lapsellisuuksista. Hubaa! Ja vanhat valokuvat, ei helvetinperkele :D varsinkin lehtileikkeet. Fiu.


Löysin vanhan kilpailutyön, olin joskus kova poika piirtämään. Palkintona saadut vehkeet pääsivät pitkästä aikaa käyttöön (: CreArten kuusi vesivärinappia; kromin- ja kadmiuminkeltaiset, sinoberin- ja karmiininpunaiset ja ultramariinin- ja preussinsiniset. Lisänä Pelikanin sivellin ja vesivärilehtiö.



Tässä huisia värien testausta vuooosien vesiväreilytauon jälkeen. Ihan hyvin saa parilla napilla eri sävyjä. Kännykkäkamerakuva jee.



Päädyin hetkellisen taiteellisuuspuuskan innoittamana myös tarttumaan hiileen. Hiili on varmaan paras (: Saa tummaa ja terävää linjaa ja sitten ihan pehmoista utuakin. Ja jotenkin niin rentouttavaa sormilla häivyttää ja muokata väripintaa. Kokeilin tänään myös kuivaa sivellintä häivytykseen, toimii tarkemmissa kohdissa. Eikä se ole niin justiinsa, hiilityöt saavat olla vähän suttuisia. Eikä sillä että edes osaisin nykyään piirtää, omaksi iloksi voisi vaan ruveta suhraamaan. Jos vaikka vahingossa kehittyisi.



 Ouuuuu. Anatomia ei ole vahvin alue kuten eivät mittasuhteet eivätkä perspektiivitkään :D mutta kai tämän edes joksikin elukaksi tunnistaa.

Lunaliini kuittaa ja toivoo että jaksaisi opetella piirtämään koska se olisi kovin mukavaa.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Aurinko aurinko lettuja paistaa

Kohta on kevät <3
Ulkona on niin kaunista etten kestä.
Ei haittaa vaikka on pakkasta, kunhan on valoisaa. Kevät on paras ja kaikkein parhain ja se on täällä ihan kohta! On jo monta monta monta päivää ollut keväisää ja nyt sen tiedostamisen alkaa sallimaan itselleen.
Kohta pitkääkin pidemmät päivät ja pajunkissat ja ekat leskenlehdet ja puoliksi maatuneet koirankakat ja ensimmäinen sitruunaperhonen!
Ei haittaa ihmisten katseet kun jään keskelle katua seisomaan silmät kiinni auringon lämmittäessä naamaa. En välitä. Nautin.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Mankomankomankomankomanko

Katsoin manGonsyönnin innoittamana taas tätä upeaa sarjaa, ainoa jossa hyväksyn eläimeen kohdistuvan väkivallan. Vaikka on Ebichu aika raasu. Joutuu katselemaan armotonta panemista ja tekemään kotityöt ja ottamaan turpaan koko ajan. Luv :3

Tämä kännykkäblogger viskoo kuvat ihan vanmaisesti, vittu.
Ja vittujen vittupillu en voi enää kirjoittaa tänne mitä sattuu, pitää kai ostaa joku vihko minne kertoa sisällöttömän elämäni tapahtumat tästä lähin.

Luna kuittaa. Drau.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Baggaista.

Käytiin eilen mässäämässä ravintola Taicassa naapurin alias best friendin ja hänen pikkusiskonsa kanssa, vedettiin biffiä ja jälkkäritkin saatiin hotkittua.
Tuli ihan yltiösosiaalinen olo! Hauskaa oli ja ruoka oli aivan todella kovin maittavaa.

Tänään oli töissä todella hubaa, sain kuulla olevani mukavaa seuraa ja siitä tuli niin hyvä mieli ettei voi kuvitellakkaan :3 Eilen jouduin ekaa kertaa kassalle ja jännäkakkahan siinä melkein pääsi. Mutta siellä sujuu nykyään tosi hyvin.

Lehditötilaisuus sujui aika ahdistavasti, toista lehtijuttua en ole vielä nähnytkään mutta tuo toinen oli ihan jees. Tarpeeksi suppea. Kuvassa näytin ihan yhtä läskipäälle kuin luonnossakin.

Serkku lähetti kuvan ikivanhasta ystäväni-kirjasta, en tiedä onko sellaisia edes nykyajan lapsilla mutta minun aikaan ne olivat kova juttu.
Hieman saatoin naurahtaa.


Huom paint skillllzzz. Lanttu kuittaa.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Rakas päiväkirja

Tää ei taida olla mikään blogi vaan henkkoht päiväkirja, varsin ilmainen terapiamuoto :D

Kuuntelen In Solitudea ja Jess and the Ancient Onesia ja tykkään. 
Uusi "työ" ei ole alkanut kovinkaan kivuttomasti, tänään piti hieman vuodattaa kyyneliäkin. Olen nukkunut 2 - 3 h yössä ja olen suoraan sanottuna aika vitun loppu, ei tarvitse paljoa että alkaa itkuparku.
Loppupäivä meni ihan kivasti miespomon kanssa pakasteita purkaessa.
Tulin kotiin väsyneenä ja nälkäisenä ja ajattelin lämmittää eilistä naminamirisottoa. Kas kummaa, mikro menikin sitten rikki. Ei lämmitä lainkaan. Enkä kyllä rupea millään liedellä tuollaista ruokaa saati ruokamäärää lämmittämään, saatana.
Huomenna onneksi pääsen töihin lämmittämään ruokaa :D vaikeaa on elämä.

Odotan erästä kirjettä kauhulla. Tieto lisää tuskaa mutta tiedottomuus voi olla pahempaa.

Luna kuittaa, kiitos rakas päiväkirja kun pakosta kuuntelit minua.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Apuuuuuu

Eilen oli koulutuspäivä, Paremman Palvelun Osaaja. Oli aika kamalaa mennä koululle (lue: paskalaitokseen) kun pääs sieltä viimein pois. No on sieltä ihaniakin muistoja, mutta ei sinne kivaa oo mennä :D vielä ainakin kahtena päivänä pitäis. Mut ihan rento kouluttaja joten ei vituta pahasti.
Tänään mulla on eka työpäivä! Nasevan kautta taas, ei palkkaa mulle ikinä :D mutta vähänkö kivaa ja peljoittavaa! Nukuin ehkä kaks tuntia. Kolmen aikaan yöllä tuo yks elukka herätti riehumalla ja rynkyttämällä juomapulloo koska tietää että tuun sillon häkin luo. Revin pullon hevonvittuun niin alko jyrsimään kaltereita. Oli hieman raastavaa yrittää nukkua. Kohta annan pikkunilkille aamupuuron ja lähen käppäilemään. Aapuuuaaaa.
Kännykkäblogger heittää kai kuvat aina loppuun joten lopuksi eilisen koulutuspäivän saldo.
PS  musta tulee vielä tietokonevelho.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uus vuos, vanhat kujeet

Oli ihan kiva ilta, juotiin sivistyneesti hyvässä seurassa hyvällä porukalla. On se vaan kumma kun ei enää alkoholi nouse päähän yhtään. Olin kyllä niin väsynytkin, en tiedä miten on ees mahdollista. 
Leivoin mutakakkua nomnom, ja tein suklaakoristeita siihen kylkeen.
Käytiin asemansillalla katsomassa kaupungin tulitus ja miehet lähtivät siitä sitten saunaan. Minä ja E katsottiin sillävälin Gran Torino ♥ Aivan paras! Clint on niin mahtava! Kattonut sen ehkä kymmenen kertaa. Mjau.
Mutusteltavaa riitti, oli pähkinöitä ja sipsuja ja karkkia ja ääähh. Joulusta juuri selvinnyt niin mättäminen jatkuu vaan.

Huomenna sentään lenkille E:n kanssa. Ylihuomenna reissuun pikkuveljen kera, varmaan tulee taas syötyä hyvin :P lihon sata kiloa. Pthyi. Mutta kun ruoka on vaan niin hyvää.



Mä ja mun laajenneet pupillit ennen uudenvuodenhumppia. Mulla on blingblingiä tukassa ja simmuissa mutta enhän tietenkään saa loistavaa upeuttani vangittua kameralla.